Kannattaako huoneistoremontti?

Yksinkertaisen oloinen kysymys otsikkona ja nyt siihen koitetaan hakea vastausta. Huoneistoremontilla tässä tarkoitan nyt tavallisinta koko huoneiston parantamista eli lyhykäisyydessä kylpyhuoneremontti, keittiöremontti ja pintaremontti tehtynä samalla kertaa huoneistoon.

Miltä kaikki näyttää

Kun huoneistoremonttia alkaa miettiä niin ehkä ensimmäisenä tulee mieleen ulkonäkö, tällaisella laajamittaisella remontillahan oikeastaan kaikki näkyvät pinnat saadaan juuri sinun näköiseksi. Joten kysymys muuttuisi muotoon, mitä sinä olet valmis maksamaan että asuntosi näyttäisi sinulta?

Useinhan vanhaa asuntoa ostettaessa ongelmana on, että asunto on edellisen asukkaan mieltymysten mukainen ja lisäksi usein myös jo pinnoiltaan vanhentunut, ellei edellinen asukas jostain syystä ole juuri ennen asunnon myyntiä päättänyt remontoida asuntoa ehkä myyntiä silmällä pitäen siistiksi.

Useimmat meistä viettävät kotona suhteellisen paljon aikaa, yleensä valveillaoloajasta noin puolet, loppupuoliskon jakautuessa töiden tekoon ja kodin ulkopuoliseen vapaa-ajan viettoon. Eli koti on useimmille myös eniten käytetty vapaa-ajan viettopaikka. Tällöin voi jo miettiä että minkälaisessa ympäristössä haluan aikaani viettää, minun näköisessä ja siistissä vai jonkun muun näköisessä ja jo vähän nuhruuntuneessa?

Mitä olen jo sijoittanut

Päästäkseen asumaan pääkaupunkiseudulla on sijoitettava keskimäärin 3200 euroa/neliöä kohden, jolloin lähtösijoitus on jo suhteellisen korkea, että ylipäätään pääsee asumaan. Tällöin jos alkaa miettiä pintaremontin kustannuksia niin lisäsijoitus siihen, että pääsee asunnon sijasta asumaankin oman näköisessä kodissa on yllättävän pieni.

Remontoinnissakin suurimmat kustannuserät ovat kylpyhuone/saunatilat ja keittiö, jolloin erityisesti suuremmissa asunnoissa huoneistoremontin kustannukset jäävät suhteellisen pieniksi suhteessa asunnon hintaan, koska makuuhuone ja olohuonetilojen osuus on suuri.

Arvonnousu

Kaikkien television remontointiohjelmien lempilapsi eli arvonnousu on myös yksi asia mitä voi hyvin tarkastella jos miettii huoneistoremontin kannattavuutta. Jos asunnon edellisestä remontista tai valmistumisesta on kulunut 10 vuotta niin pintojen parannuksella voi jo saavuttaa hyvin arvonnousua. Kylpyhuoneen osalta olennaista on myös se että niiden tekniseksi käyttöiäksi on laskettu noin 15 vuotta, jolloin on ihan perusteltua 10-15 vuoden välein tehdä kylpyhuoneremontti.

Jos tavoittelee kovempaa arvonnousua niin huoneistoremonttia suunnitteleva voi myös tietoisesti ostaa huonokuntoisen asunnon, jolloin ei edes tarvitse harkita sitä pitäisikö huoneisto remontoida vai ei. Tällöin myös arvonnousu on kovin, koska ostettaessa on saatu halvemmalla kuin hyvä kuntoinen olisi. Huoneistonremontin voi tällöin saada jopa ns. “ilmaiseksi” jos ostohinta on ollut niin alhainen että ostohinta + huoneistoremontin hinta = hyväkuntoisen  asunnon hinta. Eli saatkin hyväkuntoisen normaaliasunnon hinnalla juuri sinun näköisesi asunnon.

Näissä asioissa riittää varmasti monille asunnon ostajille pohdittavaa, mutta toivottavasti tästä oli jotain iloa teille. Ennen kaikkeahan tärkeintä on kuitenkin se että itse asunnon ostaja on hankintaansa ja mahdolliseen remonttiinsa tyytyväinen.

Miten Rytmi Rakennus voi auttaa sinua

Teemme pääkaupunkiseudulla huoneistoremontteja oli tarpeissasi sitten kylpyhuone-, sauna-, wc-, keittiö, – pinta tai mikä tahansa muu remontti, lisätietoja löydät näiltä sivuilta. Teemme samalla kertaa myös tarvittaessa putki- ja sähköremontteja. Kaikki yhdellä sopimuksella “avaimet käteen” periaatteella.

Jos olet vasta harkitsemassa asunnon ostoa teemme myös mielellämme ennakkolaskelman mahdollisista remonttikuluista. Ota tällöin yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen myynti[ät]rytmirakennus.fi tai tarjouspyyntölomakkeella.

Meihin saat yhteyden suunnittelukäyntilomakkeella, tarjouspyyntölomakkeella tai soittamalla asiakaspalvelunumeroomme 010 231 4510.