Homevauriokorjaukset

Monesti pelkkä pelkokin homevauriosta on ikävä tunne ja sen olemassa olosta haluaa saada varmuuden, puhumattakaan jos tietää, että omassa kodissa on homevaurio. Home on erittäin vakava uhka ihmisen terveydelle ja homeisessa asunnossa oleskelua tulisikin välttää.

Me korjaamme ja tutkimme homevaurioita, jotta sinä voisit taas asua levollisin mielin. Palveluihimme kuuluvat homevauriokorjaukset ja kuntotutkimukset mahdollisen homevaurion ja sen syyn selvittämiseksi. Jos kotonasi on tai epäilet siellä olevan hometta.

Homevauriot

Homeitiöitä ja ihmiselle haitallisia mikrobeja syntyy kun rakenteet kostuvat ja niissä on samaan aikaan otollinen lämpötila homeen kehittymiselle. Yleisimmät tavat, joilla ihminen havaitsee helposti homeen on homeen haju tai kun hän huomaa, että jokin rakenne on kostunut tai muuttunut homeen vihreäksi, harmaaksi, ruskeaksi tai punaiseksi.

Erilaiset pitkittyneet terveysongelmat kuten nenän vuotaminen, päänsärky, ääni maassa, silmät punottavat tai kurkkuoireet itsellä ja perheessä ovat toinen yleinen tapa havaita, että asuu homevaurioituneessa talossa.  Yleensä homevauriot ovat paikallisia ja niiden puhdistaminen sekä korjaus on helppoa, mikäli niiden ei anneta kehittyä laajemmaksi ongelmaksi.

Homevaurion synty

Homevauriota edeltää aina kosteusvaurio rakenteissa. Kosteusvaurion syy voi olla ennalta arvaamaton tapahtuma kuten vesivahinko, jota ei ole huomattu tai joka on korjattu puutteellisesti.

Toinen yleinen aiheuttajaryhmä on  rakennusvirhe, joka aiheuttaa kosteuden pääsyn rakenteisiin esimerkiksi puutteellinen salaojitus tai virheelliset rakenteet kuten puuttuva tuuletusrako seinistä tai vääränlainen lämmöneristys, joka aiheuttaa kosteuden tiivistymistä rakenteisiin.

Kolmas yleinen aiheuttaja on rakennuksen vääränlainen käyttö, kuten ilmanvaihdon pois kytkentä talossa, joka on suunniteltu koneelliselle ilmanvaihdolle. Rakennuksen vääränlaisen käytön aiheuttamat ongelmat ovat yleistymässä, koska taloista on tullut entistä monimutkaisempia ja herkempiä virheelliselle käytölle erilaisten koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien myötä.

Homevaurion korjaus

Homevaurion korjaus alkaa, sillä että selvitetään mistä home on saanut alkunsa. On aivan turha korjata homevauriota jos sen aiheuttajaa ei etsitä ja poisteta, koska tällöin home vain uusiutuu. Kun homevaurion aiheuttaja on löydetty tehdään suunnitelmat aiheuttajan poistamiseksi, sekä homevaurion korjaamiseksi. Korjaus alkaa purkamalla tai puhdistamalla kaikki homehtuneet rakenneosat.

Tämän jälkeen poistetaan ja korjataan homeen aiheuttaja. Lopuksi korjataan ja remontoidaan rakenteet ja huonetilat takaisin asuttavaan kuntoon. Usein homevauriokorjauksen yhteydessä on kätevää tehdä myös muita ajankohtaisia remontteja niin ei tarvitse heti pian uudestaan miettiä remontointia.

Homevauriokorjauksen aikainen suojautuminen

Homevauriota korjatessa eristämme aina homevaurioituneen asuintilan muista tiloista ja käytämme alipaineistuskalustoa, jotta homepitoista ilmaa ei kulkeudu puhtaisiin asuintiloihin. Mikäli homevaurio on paikallinen voi muihin asuintiloihin jäädä asumaan korjausten ajaksi, mikäli homevauriot ovat levinneet laajalle on homevauriokorjausten ajaksi syytä muuttaa muualle asumaan.

Homevauriota korjatessa käytämme aina asianmukaista suojavarusta sekä lopuksi suoritamme desifioinnin tai otsonoinnin homealtistuneelle alueelle tarpeen mukaan, jotta varmistutaan että hengitysilmaan ei jää homeitiöitä ja mikrobeja.

Homevauriotutkimus

Homevaurioiden tutkiminen perustuu kosteusmittauksiin rakenteista ja ilmasta sekä rakenteista otettaviin mikrobinäytteisiin. Näiden avulla pyritään selvittämään onko talossa hometta ja millä alueella sitä esiintyy. Laajemmat kuntotutkimukset vaativat aina vähintään rakenteisiin poraamista ja usein purkuakin, mutta tämä on valitettavasti ainoa tapa saada selvyys homeongelman vakavuudesta ja laajuudesta.

Lisää tietoa homevauriokorjauksista

Homevaurioista yleisesti Tyypillisimmät homevaurion kohteet
Homevaurioiden tutkiminen Yläpohjan homevauriot
Asunnon myyjän ja ostajan vastuut homevaurioissa Välipohjan homevauriot
Vakuutus- ja muut korvaukset homevaurioissa Alapohjan homevauriot
Homehtuneiden rakenteiden puhdistus Ulkoseinien homevauriot
Kylpyhuoneen ja saunan homevauriot

Homevauriokorjaus kotiisi?

Meihin saat yhteyden ja työt käyntiin kotonasi seuraavilla kolmella tavalla:

1. Soita asiakaspalvelunumeroomme 010 231 4510 niin sovitaan yhdessä mikä on paras tapa edetä juuri sinun remontissasi.

2. Pyydä meidät ilmaiselle suunnittelukäynnille, jossa kartoitamme yhdessä sinun remonttitarpeesi ja annamme tämän jälkeen aikatauluehdotuksemme ja hintatarjouksemme remontistasi.

3. Jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat remontoitavan ja sinulla on mieluiten pohjakuva ja/tai muita pinta-ala tietoja remontoitavista asioista jätä tarjouspyyntö.

Toimialueemme: Helsinki, Espoo ja Vantaa.