Katon vesivahingot

Kattovuodot ja katon aiheuttamat kondesiovedet aiheuttavat etenkin keväisin lukuisia vesivahinkoja. Katon aiheuttamat vesivahingot aiheuttavat usein myös homevaurioita jos niitä ei havaita ajoissa, jonka takia kattovuotojen kanssa tulisi olla tarkkana.

Katon vesivahinkojen aiheuttajat

Kattovuodot ovat yleisin ja helpoiten mieleen tuleva syy, kattovuoto johtuu yleensä aluskatteen vuotamisesta sillä monet vesikatemateriaalit ei ole edes tarkoitettu vettä täydellisesti pitäviksi kuten tiilikattoa. Tämän takia on nimenomaan olennaista, että alla oleva aluskate on kunnossa ja johtaa mahdollisesti vesikatteen läpi virtaavat vedet pois katolta. Pelti ja huopakattojen osalta on yleensä tarkoitus, että myös nämä pitäisivät vettä, minkä takia vuotokohdat tulisi paikata pikaisesti jos mahdollista.

Kondensioveden aiheuttamat vuodot ovat toinen yleinen vesivahinkomuoto katoissa. Niitä tapahtuu erityisesti pelti- ja tiilikattoisissa rakennuksissa. Kondension aiheuttama vesivahinko perustuu siihen, että yläpohjassa on rakennuksen sisältä noussutta riittävän lämmintä ja kosteaa ilmaa, joka tiivistyy viileään katon alapintaan ja tippuu siitä alas. Tällöin ei tarvita siis edes mitään vuotokohtaa että yläpohjaan tulee vesivahinko, joka voi edetä siitä yläpohjan homevaurioksi. Kondensiovesi on erityisesti riskinä silloin kun koko aluskate joko puuttuu tai siinä on selkeitä reikiä, joista ilma pääsee nousemaan vesikatteen pintaan ja taas tippumaan takaisin alas yläpohjan eristeisiin.

Katon vesivahinkojen korjaus

Mikäli kattovuodot ovat jatkuneet jo pitkään, vuotoalue on laaja tai katto alkaa olla jo ikääntynyt on myös kattoremontti usein ajankohtainen, jolloin koko vesikate ja aluskate puretaan ja rakennetaan uusiksi. Tällöin saat kerralla vuosikymmeniksi taas kunnon katon talollesi.

Kattovuotoja voidaan myös paikata, jolla saadaan usein katollesi lisää elinaikaa. Pelti- ja huopakattojen osalta paikkaus on tyypillisesti vesikatteen paikkailua kun taas tiilikaton osalta pyritään korjaamaan aluskatetta niin että tiilikatteen läpi päästämä vesi saadaan ohjattua pois katolta.

Vesivuodon aiheuttamat vauriot liittyvät usein joko pienemmissä vesivahingoissa pelkkiin yläpohjan vesieristeisiin tai pidempään jatkuneissa ja suuremmissa kosteusongelmissa myös väli- ja ulkoseiniin, joihin on usein muodostunut kostuneita alueita sekä mahdollisesti homevaurioita.

Lisää tietoa vesivahinkojen korjauksesta

Korvaukset ja töiden eteneminen Yleisimmät vesivahinkotyypit
Vakuutus- ja muut korvaukset vesivahingoissa Kylpyhuoneen vesivahingot
Vesivahinkojen havaitseminen Keittiön vesivahingot
Vesivahinkojen kuivaus ja puhdistus Katon vesivahingot
Vesivahingon jälkeiset rakennustyöt

Vesivahingon korjaustyöt käyntiin sinun luonasi?

Meihin saat yhteyden ja työt käyntiin kotonasi seuraavilla kolmella tavalla:

1. Soita asiakaspalvelunumeroomme 010 231 4510 niin sovitaan yhdessä mikä on paras tapa edetä juuri sinun remontissasi.

2. Pyydä meidät ilmaiselle suunnittelukäynnille, jossa kartoitamme yhdessä sinun remonttitarpeesi ja annamme tämän jälkeen aikatauluehdotuksemme ja hintatarjouksemme remontistasi.

3. Jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat remontoitavan ja sinulla on mieluiten pohjakuva ja/tai muita pinta-ala tietoja remontoitavista asioista jätä tarjouspyyntö.

Toimialueemme: Helsinki, Espoo ja Vantaa.