Sähkökeskus

Sähkökeskus on niin huoneistoissa kuin omakotitalossakin sähköjärjestelmän sydän. Esittelen alla minkälaisia ovat tyypilliset vanhat sähkökeskukset ja uudet sähkökeskukset sekä mitä hyötyä näistä uusista ominaisuuksista nyt on asuessa.

Vanhat sähkökeskukset

Tyypillisin piirre vanhoille sähkökeskuksille on, että niissä on vanhat vaihdettavat sulakkeet, tästä on helpointa tunnistaa vanha sähkökeskus tuoreemmista. Suurin ongelma näissä on, että sähkökeskus on mitoitettu joskus 1950 – 1980-luvuilla huomattavasti pienemmille sähkökuormille mitä nykyään normaalit sähkölaitteet tuottavat. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kerrostalohuoneistoissa saattaa olla vain 2-5 sulakkeen alla kaikki huoneiston sähkölaitteet ja nämäkin sulakkeet ovat vain 10-16A kokoisia.

Usein ongelmatilanne on jossain yksittäisessä tilassa missä on paljon sähkölaitteita. Yleisin paikka on ehkä keittiö, missä saattaa olla parhaimmillaan uuni, liesi, astianpesukone, sekä lukuisamäärä erilaisia pienempiä keittiökoneita. Keittiössä ongelmat kärjistyvät pahimmillaan niin, että esimerkiksi uunia ja hellaa ei voi käyttää samaan aikaan tai uunia/hellaa ja astianpesukonetta. Mikä nyt luonnollisesti haittaa huomattavasti koko keittiön käytettävyyttä.

Muutoin vanhoille sähkökeskuksille on tyypillistä, että niistä puuttuu ongelmatilanteiden varalta suojaukset. Maadoitukset tulivat vasta 1970-luvun lopulla pakollisiksi. Vikavirtasuojaukset taas tulivat kylpyhuoneisiin 1997 ja muihin tiloihin vuonna 2008 pakollisiksi.

Uudet sähkökeskukset

Ulkoisesti uuden mallisen sähkökeskuksen tunnistaa kytkimillä toimivista sulakkeista. Tämän lisäksi siinä on usein sulakkeiden lisäksi myös vikavirtasuojia. Jos sähkökeskus on asennettu 1990-2000-luvuilla niin siinä on tyypillisesti vikavirtasuojaukset märkätiloissa ja keittiössä. Tämä on jo normaali käytössä riittävä taso sähkökeskukselle eikä sitä useinkaan ole järkevää lähteä uusimaan.

Kun asuntoon asennetaan uusi sähkökeskus on se nykypäivän standardien mukainen, jolloin siinä on automaattisulakkeita tarvittava määrä samoiten kaikki sulakkeet ovat vikavirtasuojien takana.

Tietysti näistä ominaisuuksista ei ole mitään hyötyä jos asunnon muu sähköjärjestelmä on vanhaa ja esimerkiksi pistorasiat maadoittamattomia, tällöin suosittelemme, että koko asunnon pistorasiat ja johdotukset uuditaan nykystandardien mukaisiksi maadoitettuiksi pistorasioiksi.

Hyödyt uudesta sähkökeskuksesta

Suurin näkyvä hyöty uudesta sähkökeskuksesta on ehdottomasti kasvanut sulakkeiden kapasiteetti, jolloin ylikuormitustilanteet eli “sulakkeen palaminen” on harvinaisempaa.

Sähköturvallisuuden kannalta myös vikavirtasuojaukset tuovat lisää turvaa asumiseen estäen sähköpaloja ja sähköiskuja. Vikavirtasuojaimen suojausperustuu siihen, että se katkaisee virrat sulakkeelta jos sähkölaitteeseen kuten televisioon, valaisimeen tai leivänpaahtimeen tulee tekninen vika. Näin se estää esimerkiksi Suomessa yleisiä televisiopaloja.

Milloin sähkökeskus tulisi uusia?

Sähkökeskuksesi on uusimisen tarpeessa jos haluat teettää asuntosi sähköihin liittyviä muutostöitä, mutta sähkökeskuksesi on 1970-luvulta tai vanhempi. Esimerkiksi pistorasioiden lisääminen on mahdotonta, koska uudet pistorasiat ovat maadoitettuja ja jos vanhat ovat maadoittamattomia, niin näitä ei voi asentaa samanaikaisesti tilaan ja tällöin kaikki tilan pistorasiat olisi muutettava maadoitetuiksi, jolloinka johdotukset pitäisi uusia. Lisäksi kun usein saman sulakkeen takana voi olla useidenkin tilojen sulakkeita niin nopeasti tullaan siihen, että puolet asunnon johdotuksista pitäisi uusia. Tällöin taas matka koko järjestelmän uusimiseen alkaa olla jo pienehkö, koska tällöin saadaan mun uuden järjestelmän tuomia etuja kuten reilusti lisää sulakekapasiteettia, nykyaikaiset suojaukset ja mahdollisuus esim. lisätä asuntoon tietoliikennekaapelointia yms.

Lisää sähköremontti tietoa

Asunnon muut kaapeloinnit
Kodin turvajärjestelmät
Sähköjärjestelmät eri vuosikymmenten taloissa
Sähkökeskukset, ennen ja nyt

Sähköremontti sinun kotiisi?

Meihin saat yhteyden ja työt käyntiin kotonasi seuraavilla kolmella tavalla:

1. Soita asiakaspalvelunumeroomme 010 231 4510  niin sovitaan yhdessä mikä on paras tapa edetä juuri sinun remontissasi.

2. Pyydä meidät ilmaiselle suunnittelukäynnille, jossa kartoitamme yhdessä sinun remonttitarpeesi ja annamme tämän jälkeen aikatauluehdotuksemme ja hintatarjouksemme remontistasi.

3. Jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat remontoitavan ja sinulla on mieluiten pohjakuva ja/tai muita pinta-ala tietoja remontoitavista asioista jätä tarjouspyyntö.

Toimialueemme: Helsinki, Espoo ja Vantaa.