Tiilijulkisivun korjaus

Tiilijulkisivua pidetään usein lähes huoltovapaana, mutta kuitenkin niissäkin voi olla erilaisia korjausta vaativia ongelmia.

Suurimmat syyt tiiliverhouksen vaurioille on rakennusaikaiset virheet oli kyse sitten huonosti toteutetusta muuraustyöstä, salaojien puute, väärään suuntaan viettävä maa tai muutoin virheellinen rakenne. Myös aika tekee tehtävänsä tiiliverhoukselle ja esimerkiksi muurauslaasti saattaa vaurioitua viistosateen ja muiden luonnon olosuhteiden takia.

Yleisimmät vauriot tiiliverhouksessa

Halkeamat

Tiiliverhous on altis halkeamille, koska se ei juurikaan jousta mikäli talo elää aikojen saatossa, vaan tällöin siihen syntyy halkeamia. Halkeamat ovat sekä ikävän näköisiä, että niistä voi aiheutua myös veden pääsyä kantaviin rakenteisiin ja sitä kautta homevaurioita. Lisäksi halkeamat saattavat kertoa myös jostain vakavammasta ongelmasta kuten huonoista perustuksista.

Irtonaiset ja halkeilevat tiilet

Tiiliseinissä voi olla osa tiilistä lähes kokonaankin irti, vaikka seinä silti pystyy pystyssä. Tiilien irtoaminen johtuu tiiliseinää koossa pitävän laastin huonosta tartunnasta tiileen, joka voi olla peruja jo talon rakennusvaiheesta tai laasti on voinut vahingoittua muuten talon valmistumisen jälkeen pakkasrapautumisen sekä muiden sääolosuhteiden ja rakennusvirheiden takia.

Homevauriot

Tiiliverhous päästää paljon vettä lävitseen, koska  muurauslasasti on vettä läpäisevää. Tämä aiheuttaa huomattavia vaatimuksia seinän muulle rakenteelle, jotta se toimisi kosteusteknisesti oikein eikä aiheuttaisi ongelmia. Yleisin ongelma tiiliverhotuissa julkisivuissa onkin, että tiiliverhouksen alta puuttuu tuuletusrako , joka mahdollistaisi seinärakenteen kuivumisen kun vettä pääsee ulkoverhouksen lävitse. Tämä on ongelma etenkin puurunkoisissa tiiliverhotuissa taloissa 1960-1970-luvuilta.

Ongelmat veden joutumisessa tiiliverhouksen lävitse ja sen poistumisessa poistumisessa tiiliverhouksen takaa aiheuttavat selkeästi suurimman riskin tiiliverhotun talon omistajalle. Home- ja vesivahingoista kun voi tulla laajojakin pahimmillaan huonosti toimiva tiiliverhous aiheuttaa home/vesivahingot sekä eristekerrokseen, talon sisäpintoihin ja lattioihin, jolloin puhutaan jo melko massiivisista korjauksista, jotta talo saadaan terveelliseksi ja toimivaksi.

Korjaaja sinun talosi tiiliverhoukselle?

Meihin saat yhteyden ja työt käyntiin kotonasi seuraavilla kolmella tavalla:

1. Soita asiakaspalvelunumeroomme 010 231 4510 niin sovitaan yhdessä mikä on paras tapa edetä juuri sinun remontissasi.

2. Pyydä meidät ilmaiselle suunnittelukäynnille, jossa kartoitamme yhdessä sinun remonttitarpeesi ja annamme tämän jälkeen aikatauluehdotuksemme ja hintatarjouksemme remontistasi.

3. Jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat remontoitavan ja sinulla on mieluiten pohjakuva ja/tai muita pinta-ala tietoja remontoitavista asioista jätä tarjouspyyntö.

Toiminta-alueemme: Helsinki, Espoo ja Vantaa.

Lisää julkisivuremontti tietoa

Julkisivuremonttien suunnittelusta ja toteutuksesta

Puuverhottujen talojen julkisivuremontit

Julkisivuremontin suunnittelu Puuverhouksen huoltomaalaus
Vanhan julkisivun kuntoarvio Puuverhouksen uusiminen
Lisälämmöneristys
Julkisivumateriaalin vaihto
Ikkunoiden ja ovien vaihto
Millainen on toimiva julkisivu?

Tiiliverhottujen talojen julkisivuremontit

Rapattujen talojen julkisivuremontit

Vaurioituneen tiiliverhouksen korjaus Rappauksen paikkakorjaus
Rappauksen uusinta